keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kaukalopussi!

Ompelin kesäisen, kevyen kaukalopussin tulevaa ajatellen. Kaikki materiaalit, pääntien kuminauhaa lukuunottamatta, ovat kangasvaraston kätköistäni. Päälikankaana on vanhaa verhoa, vuorikangas ihanan ohutta ja pehmeää tilkkutyöpuuvillaa. Välissä on nyppääntyvää fleeceä, jonka takia sen piilotinkin muiden kankaiden väliin. Vetoketjut ovat kirpparilöytöjä ja siksipä eri pariakin, mutta asiansa ajavat. Vaihtoehtoisesti tarjolla oli keltaiset vetoketjut, mutta ne olivat huomattavasti jämerämmät, joten valitsin siniset.  Vetoketjut ovat aika ohuet, jotta ei painaisi pientä.

 

Pussiin ompelin aukot, "napinlävet", kaukalon vöitä varten. Olkavöitä varten yhdet ja säätövara on sitten sivusta tuleville vöille ja haaravyölle.


Laitoin pussin eteen kaksi vetoketjua, jotta pussin saa kunnolla auki, ilman, että lasta joutuu liikuttamaan. Aiemmassa kaukalopussissa miulla oli edessä vain yksi vetoketju ja sekin liian lyhyt. Tämä hankaloitti pussin käyttöä.




Kaavan piirtelin tästä vanhasta kaukalopussista, joka oli käytössä syksyllä ja talvella. Tässä vuorena on fleece, välissä muistaakseni villavatiini ja päälikangas vanhaa verhoa. Miinusta tässä pussukassa oli tosiaan tuo liian lyhyt vetoketju. Kaavana tässä taisi olla ystäni ostoinen kaukalopussi.


8 kommenttia:

Mieli kirjoitti...

Aivan ihana! Hyvä idea laittaa kaksi vetoketjua :)

HeiDu kirjoitti...

Hieno! Nää kaukalopussit on niin kätsyjä! Tekis mieli itekin tehdä, mutta eipä tuo mein jätti mahdu enää kauaa tuohon kaukaloon niin on aika turhake... Olis pitänyt aikoinaan hoksata tääkin. :)

Tiina kirjoitti...

Hyvänen aika, sinähän sen sanoit!Ajattelin ekoista kuvista, että harmi kun meillä on nuo 5-pistevyöt, mutta niinhän ne näyttää olevan sullakin, mutta silti sait pienillä aukoilla tehdyksi tuon! Puritko vyöt pois pussia kaukaloon laittaessasi vai miten? Ne isot 25-senttiset lovet ei kyllä tosiaankaan toimi, koko pussi nousee väkisinkin aina mukaan kun lapsen nostaa, joten meidän kaukalopussia ei ole tullut enemmin käytettyä.

Katja kirjoitti...

Irrotin ne sivusta tulevat vyöt ja pujottelin ylävyön reikiinsä ja sivuvyöt takaisin reikiinsä omien lovien kautta. Selvästi selitetty! :) Mulla toimi ainakin tuo aiempi pussi ja eihän tuota pussia onneksi tarvi kovin usein irrottaa, niin koin tuollaiset reiät hyväksi.

NorppaStiina kirjoitti...

Tuollaista minä kaipasin kun meidän neiti oli pieni. Itse en ole ihan varma, osaisinko tuollaisen järkeillä. Ommella varmasti mutta se miten tuollaisen saisi mahdollisimman käteväksi niin...

Anonyymi kirjoitti...

Vau, tollainen olisi pitänyt olla silloin kun lapset oli ihan pieniä. Tosi näppärä!

Emmiaa Haavikossa suhisee -blogista kirjoitti...

Olen suunnitellut ompelevani myös kesäisen kaukolopussin ja nyt sain rohkaisua siihen. Kiitos! Hieno pussi ja niin kätevä.

Riitta kirjoitti...

Aivan ihana! Saisko sulta kaavan tuohon pussiin? Tekis mieli kokeilla, mutta ei oo minkäänlaista mallia.